Metsänkävijä

Koiran paikka on emännän mukana metsäretkellä ja retki voisi kestää ikuisesti. Tämmöistä luulen taas Hetan miettineen, kun viiden tunnin metsälenkin jälkeen neiti jäi seisomaan metsän laitaan kauas autosta. Sieltä se vain tuijotti, kun nakkelin tavaroita autoon eikä värähtänytkään huudellessani sitä auton kyytiin. Niin sitä sai taas hakea neidin hihnan päähän ja talutella sitten autolle.

Tänään metsään ei lähtenyt mukaan kyypakkausta, mutta se aika on jälleen käsillä. Vaikka maisema oli välillä erittäin luminen, niin silti paikoitellen oli niin sulaa ja lämmintä, että kivellä oli jo sisilisko lämmittelemässä. Siellä missä sisilisko tarkenee, on varmasti tarpeeksi lämmintä myös kyylle.

Kevään huonoja uutisia on, että me ei mahduttu Hetan kanssa agilitykurssille. Tämän se teettää, kun ei ole aikaa/intoa talkoilla ja treenata ympärivuotisesti. Mutta onneksi hätä ei kuitenkaan ole aivan mahdoton. Koska kuitenkin ollaan seuran jäseniä ja perustaidot on tullut jo hankittua, niin voimme rauhassa käydä omatoimisesti treenaamassa seuran kentällä. Nyt odotellaankin vain lopullista lumen sulamista, jotta agilitykausi pääsisi alkuun.