Hetan touhotuksia

24 kesäkuuta, 2007

Juhannusloma


Vietettiin Hetan kanssa mukava juhannus Rovaniemen maisemissa. Näyttelyssäkin oli tarkoitus käydä, mutta ei ollut meille ensimmäinen kerta, kun myöhästyttiin ilmoittautumisesta. Juhannusaattona ihailtiin yöllistä auringonpaistetta. Heta näki reissulla myös tuttuja, mutta minulta ei kannata kysyä kuka se oli. Neiti meni ihan pähkinöiksi yhden naisen nähdessään. Ei meinannut olla riemulla rajoja, kun Heta pyöri ja heilutti peppua minulle tuntemattoman naisen jaloissa.

Reissuun kuului myös reippailua Ounasvaaralla. Kierrettiin luontopolku ja poikettiin näköalatornin juurella. Emäntä ei kuitenkaan uskaltautunut torniin asti, kun paikalla ei ollut ketään soittamassa hätäapua, jos vaikka putoaisin tornista. Metsässä vierähtikin mukavasti aikaa ja illalla oli väsyneitä sekä koira että emäntä. Poroja ei näkynyt, mutta oli ne muistanut jättää Hetalle terveisiä papanoiden muodossa.

Sunnuntai aamuna huomasin, että oli tullut hippastua vähän liikaa asfalttiteillä, kun Heta aristi askelia. Epäilin lihasjäykkyyttä, mutta aikani tutkiskeltuani huomasin Hetan aristavan polkuanturoita. Hetan jalkoja säästääkseni lähdettiin kotimatkalle vähän suunniteltua aiemmalla junalla. Pakko kehaista, että Heta oli oikein reipas koira koko matkan ajan. Ensimmäinen hotelliloma oli onnistunut ja nyt tiedän, että neidin kanssa voi matkailla vaivattomasti.